Ystävät hyvät

Olen tämänkin projektin tiimoilta muutaman kerran pysähtynyt pohtimaan erästä asiaa, joka silloin tällöin hieman vaivaa omaa mieltäni. Ja muutamina viime päivinä olen ehkä saanut siihen jotain ymmärrystä, ainakin omasta mielestäni. Katsotaan, että aukeaisiko se tästä yhtään enempää.

Miten selvisin?

Tuo on kai se ydinkysymys, mikä välillä pulpahtelee päähän.  En pidä itseäni mitenkään täydellisenä ja kokonaan menneisyyden painolastista vapaana tänäkään päivänä. Jotkin tavat toimia ja käsitellä asioita (tai olla käsittelemättä) varmasti periytyvät pitkälti lapsuudesta. Enkä tiedä pääsenkö niistä edes koskaan kokonaan eroon, kun ne ovat niin kiinteä osa minua jo. Mutta pääpiirteittäin voisin jopa itse luonnehtia, että selvisin melko hyvin. Luulen, että elämäni käsikirjoitus olisi voinut olla ihan hyvin synkempikin, koska tilaisuuksia sävyn muuttamiseen on ainakin ollut.

Miksei viinaa?

Hyvin helppo ratkaisuhan olisi vain ollut seurata esimerkkiä, niin moni tekee. Ehkä aika yleistä on ensin lapsena vannoa, ettei ikinä viinaa juo, ja  päätyy samaan kierteeseen silti myöhemmin itsekin. Ja tarjottiin minullekin sitä korttia monta kertaa. Yläasteen viimeisinä aikoina alkoholi oli kaveriporukassa yhä tiiviimpi liima, mutta lipesin jotenkin itse siitä ulos. Tuohon aikoihin oli menossa siihen mennessä pisin seurustelusuhteeni, sekä samaan ajankohtaan myös muutto toiselle paikkakunnalle. Kaveriporukka siis jäi ulkopuolelle ja lopulta  tuo tyttökin, jota kyllä muistelen silti lämmöllä.

Alkoholin ja seuran nauttia sitä löysin pian uudestaan, mutta koulu oli silloin sen verran intensiivistä, että se piti jotenkin kaidalla tiellä. Monta kertaa on viinan kanssa koitettu aloittaa suhdetta uudestaan, mutta yrityksestä huolimatta se on aina loppunut. En tiedä onko nyt tapahtunut lopullinen stoppi, aika sen kai näyttää.

Huumeet?

Muille päihteille oli otollista maaperää myös tarjolla, kun uudella paikkakunnalla ne alkoivat kaveripiiriin tulla mukaan ja toisaalta kaveripiiri laajeta vähän huonompaan suuntaan. Meininki meni jo aika villiksi jossain kohtaa, ja lopulta vasta poliisien isompi puuttuminen asiaan painoi jarrua, ainakin hetkeksi. Olisin varmaan vain pyytämällä saanut kokeiltavaiksi mitä tahansa, mitä kaveritkin käyttivät, ja osin myös myivät. Amfetamiinia, ekstasia, subutexia, rauhottavia, sen aikaisia muuntohuumeita, LSD:tä, jopa heroiinia.

Jätin kannabiksen mainitsematta, koska se on laittomista päihteistä ainoa, jota olen ikinä kokeillut. Ja se oli tuohon aikaan lähinnä tupakkaan verrattavissa oleva kama, jota joissakin piireissä ko. kaupungissa lähes röökin tavoin poltettiinkin. Mikään perustehan se ei silti ole sitäkään paskaa sisäänsä vetää, mutta siltä en siis kyennyt välttymään, pitkään sitäkin harkitsin. Vaikka laskenkin kaikki huumeet, laittomat kuin laillisetkin, melkein samaan kategoriaan, niin voin silti sanoa, että tyytyminen vain pilvenpolttoon tuossa porukassa, se oli nössöjen puuhaa.

Olen katsellut vierestä, kun kaveri tykittää tarkoitukseen nähden aivan liian isolla injektioneulalla itseensä vessassa subutexia ja valittaa kun pistäminen sattuu. Olen moikannut kaveria lukiossa ja hiukan hämmästellyt tämän esitellessä useamman sadan ekstasitabletin pussukkaa koululaukustaan, joista kuulemma pitäisi suurin osa saada myytyä, ei syötyä. Hämmestelin siis lähinnä sitä, että tuo idiootti oli ottanut niitä itsekin myyntiin. Käyttö tai koulussa kuljettelu ei oikeastaan enää hetkauttanut.

Olen ollut tyhmyyttäni osaksi vastuussa, kun yksi parhaista kavereistani on viina+pilleripäissään varastanut koulusta läppäreitä ja myynyt niitä eteenpäin. Yksi mieleenpainuvimmista puheluista ikinä on varmaan ollut se, kun kaveri lopulta itkien toisessa päässä asian myöntää. “Älä luota päihteiden väärinkäyttäjiin”, osa 6.

Ja jottei syntyisi sellaista kuvaa, että olisin hengaillut vain joidenkin hylkiöiden kanssa, niin voin sanoa, että tuon aikaiset kaverini olivat yksiä älykkäimpiä ja hienoimpia tyyppejä, joita tiedän. Alkoivat huumeita käyttämään siitä huolimatta. Osa lopetti, osa ei, ja osa lopettaneistakin kärsii vielä tänäkin päivänä noiden aikojen sekoilusta. Ja siitä on kuitenkin kohta kaksi vuosikymmentä. En täysin allekirjoita sitä huumevalistuksen perinteistä pelottelu-mentaliteettia, mutta lopputuloksia itse vierestä seuranneena voin kai sanoa, ettei se nyt varsinaisesti elämänlaatua parannakaan.

Ystävät!

Voisin varmasti kirjoittaa pitkät pätkät jokaisesta tärkeästi ihmisestä vuosien varrelta, mutta koitan pitää homman tiiviinä. Olen nimittäin viimeaikoina tajunnut, että kaikesta huolimatta olen aina onnistunut löytämään itselleni hyviä ystäviä, jotka ovat olleet isossa roolissa siinä, että olen oikeasti selviytynyt. Jos olisin joutunut asioita vain hautomaan sisälläni kaikki nämä vuodet, niin selviämisen kanssa olisi voinut olla niin ja näin.

En tiedä kuinka poikkeava lopulta edes olen, mutta kaikki nuo ystävät ovat olleet naispuoleisia. On minulla toki hyviä miespuoleisiakin ystäviä, tai kavereita, kuten on varmaan korrektimpi miesten kesken sanoa. Ettei menisi ämmien höpinöiksi. Naisten kanssa keskustelu on silti aina ollut helpompaa, on yhä edelleen.

Nuorempana oli usein tavallista, että homma on alkanut ihastuksesta ja päätynyt pienen säädön ja “ollaan vain kavereita” -kliseen kautta siihen, että ollaankin ystäviä, ihan oikeasti. Näiden tyyppien kautta olen saanut lopulta purettua syvimpiä tuntojani, ja vieläpä useimmiten kirjoittamalla, mikä varmaan yllättää monet. Vanhemmiten olen ystävystynyt myös ilman mitään tarpeetonta romanttista vaihetta, mikä on ollut epäilemättä ainakin vaimolleni kiva ja reilu juttu.

Varhaisimmat ystävät ovat voineet jäädä jo vähän taka-alalle, mutta eivät missään nimiessä ole unohdettuja. Jokaisella on ollut erittäin arvokas panos siihen, että olen aina selvinnyt eteenpäin. Uskon ja toivon, että nämä ystävyydet ovat antaneet tasapuolisesti kuulluksi kokemisen tunteita molemmille osapuolille. Osalla ystävistäni on jossain määrin ollut samoja kokemuksia alkoholin ja vanhempien kanssa, mutta en ole sen perusteella ketään mukaan valikoinut. Tuon yksittäisen asian lisäksi juttu on luistanut myös paikoin hyvinkin laajalla skaalalla, tiedätte kyllä.

En lähde laittamaan ystäviä millään lailla järjestykseen, vaikka mieli tekisikin kertoa jokaisesta ne kaikkein parhaimmat jutut, koska ne vain ovat niin hienoja! Haluan pitää ne kuitenkin vain kahdenkeskisinä muistoina. Luulen, että moni teistä lukee tämän ja tietää ne kaikkein arvokkaimmat jutut, se riittää minulle. Ei niitä voi edes sanoiksi pukea niin, että kukaan muu ne ymmärtäisi. Toivottavasti olen teille muistanut tarpeeksi monta kertaa sanoa, miten tärkeitä olette. Koska te olette elintärkeitä.