Sijaisperhe

Yksi asia putkahti mieleeni, joka oikeastaan nousi pintaan jo jokin aika sitten, kun tätini avustuksella nämä päiväkirjat kaiveltiin esille ja aloittelin projektia.

Kyseinen täti, äitini pikkusisko, on nimittäin tajunnut tarjota minulle vaikeina aikoina kotia kodin ulkopuolelta. Eräänlaista sijaisperhettä. On varmaan totta, että hyötyjiä on tässä diilissä ollut useampia, mutta itse katson saaneeni siitä erityisen paljon.

Homman nimi oli karkeasti ottaen se, että minä toimin pienten serkkutyttöjeni lastenvahtina välillä viikonloppuisin ja lomilla muutenkin. Se ei ollut mitään täysipäiväistä touhua, joitakin iltoja olin heidän kanssa omin nokkineni, mutta touhusimme muutenkin paljon yhdessä koko sen ajan, kun olin siellä. Olin kai jotain 15v, kun tämä kuvio on alkanut. Tuolloin äitini dokaaminen etenkin viikonloppuisin oli aika raskasta henkisesti, vaikka sitä olikin jo vuosia jatkunut.

Sitä on vaikea selittää, koska ei äiti ollut väkivaltainen tai mitään sellaista, useimmiten vain touhuili kännispäiten kotona ihan normaaleja juttuja. Välttelin kommunikointia parhaani mukaan, koska tuolloin äiti oli jotenkin niin pihalla todellisuudesta, että keskustelut etenkin ahdisti. Siivoilin äitini jälkiä ja patistelin tätä nukkumaan, jos jaksoin yhtään olla tekemisissä. Ja aina takaraivossa oli tietysti pieni huoli siitä, että jotain voi sattua, koska se vaara oli myös ihan todellinen, palaan siihen myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan, kotona oli ihan helvetin ahdistavaa olla kahdestaan äidin kanssa, kun vaihde vaihtui vapaalle työviikon jälkeen. Jos kohta teininä sitä saattaa muutenkin maailman paino ahdistaa, niin ei tuo sitä ainakaan helpottanut.

Etenkin tästä syystä tätini perheessä vietetyt ajat olivat kullanarvoisia. Pääsin mukaan serkkutyttöjen elämään sieltä ihan alkumetreiltä asti ja olimme tiivisti tekemisissä vuosikausia. Kyseiset tytöt ovat nyt jo aikuisia naisia tietenkin, ja vaikka emme olekaan enää niin paljoa tekemisissä, he ovat minulle varmasti läheisimmät serkut kaikista. Hiljattain analysoin tuota tilannetta jopa niin, että he ovat minulle ennemminkin kuin pikkusiskoja kaikki kolme. Pikkusiskoja, joiden kanssa ei tarvinnut kuitenkaan tapella. Kävimme paljon yhdessä kesäisin uimarannoilla ja puistoissa, talvella uimahallissa ja en oikeasti edes muista mitä kaikkea teimme. Enimmäkseen se oli sellaista tiivistä hengailua paikasta riippumatta. Piirrettyjä katsottiin myös runsain mitoin, kuinkas muuten. Epäilemättä noilta ajoilta periytyy jotain sellaista, jonka vuoksi tykkään edelleen olla lasten kanssa tekemisissä. Muidenkin kuin omieni, tietäjät tietää.

Ja tietysti perheeseen kuului myös tätini ja hänen miehensä, molemmat hienoja ihmisiä ja edelleen rakkaita. Sain heiltä mielestäni avokätisesti korvausta lapsenvahtimishommista, vaikka se taisi lopulta olla vain tekosyy saada hiukan tukea minua taloudellisesti. Äidiltä kun ei liikoja käyttörahoja juuri irronnut. Perheeseen siis kuului kaksi aikuista joista kumpikaan ei vetänyt lärvejä vapaa-ajallaan. Tosiaan voitti kotiolot. Ja tuon yhteyden kautta sain lopulta myös kerrottua jollekin, että äiti juo aika paljon. Ei se ollut helppo asia sanoa alkuun, yhtään kenellekään, mutta vihdoin olin saanut sen puhuttua ulos.

Olivat ne serkkutytöt meilläkin kylässä aina välillä, mutta vain ja ainoastaan, jos minäkin olin kotona, sattuneesta syystä. Ei se kivaa ollut huolehtia niitä siellä nukkumaan, kun perheen virallinen aikuinen oli vetänyt jo pellit kiinni ennen lasten nukkumaanmenoa, mutta tulihan sekin hoidettua. Kolme pientä tyttöä yökylässä, ja yhdellä on pokkaa vetää itsensä sammumiskuntoon, kyllä se hiukan riipaisee vieläkin. Onneksi, siis onneksi nuo tytöt olivat silloin vielä pieniä ja autuaan tietämättömiä siitä, mitä ympärillä oikeasti tapahtui. Sellaista paskaa en halua kenenkään muun kontolle kannettavaksi, en etenkään noille kolmelle. Mutta kaipa nuo sen todellisuuden jo tietävät, nyt ainakin.

Kaiken kaikkiaan, en tiedä miten huonoon jamaan olisin mennyt, jos tuota sijaisperhettä ei olisi ollut. Jos nyt pitää vielä erikseen avata, että miten tämäkin taas liittyy äidinrakkauteen, niin miettikää tuota tätiäni. Aika paljon mielestäni tehty isosiskon puolesta, jos antaa osan rakkaudestaan myös siskonpojalle. Ei siihen mikään laki tai sääntö velvoita, se tulee jostain ihan muualta.